Kauhukokemuksia
Runelle ja lapsillekin sattui uimarannalla karmea kokemus.
”Ryhmä miehiä tuli minua kohti ja uhkasi minua ensin viidakkoveitsellä ja sitten revolverilla, samalla kun viisi lastamme leikkivät sadan metrin päässä”, Rune kertoo.
Varkaat veivät kaiken, rahat ja muut arvokkaat tavarat. Paetessaan he ampuivat Runea kohti vielä kaksi varoituslaukausta, joista yksi liippasi vaarallisen läheltä.
”Lapset pelästyivät kovasti, etenkin aivojen kehityshäiriöstä kärsivä Josefina. Tapaus on jättänyt tyttöön syvät henkiset arvet.”
Kerran Runeltä varastettiin kadulla kännykkä, vaikka se oli kiinnitetty ketjulla housuihin.
”Huusin, että ottakaa varas kiinni, jolloin useat paikalliset lähtivät varkaan perään. Hänet saatiin kiinni ja lukittiin käsiraudoilla lyhtypylvääseen – ja hakattiin kunnolla.”
”Varas ihmetteli kovaan ääneen, että miksi hän saa kaikilta muilta köniin paitsi mieheltä, jolta hän varasti”, Rune muistelee.
Poliisille oli turha tehdä rikosilmoitusta.
”Olimme ikävä kyllä huomanneet, että poliisit olivat korruptoituneita ja useasti pelasivat varkaiden kanssa samaan pussiin”, Satu kiteyttää.
Kotiinpaluun hankaluus
Boliviassa riitti dramatiikkaa ja vaaroja, mutta perhe sai myös paljon myönteisiä, kasvattavia ja mielenkiintoisia kokemuksia. Kun maan poliittinen tilanne alkoi käydä uhkaavaksi, perhe päätti vuoden 2005 alussa palata takaisin Suomeen.
Bettinan ja Josefinan kehitysvammat ja Josefinan epilepsia rajoittivat heidän koulunkäyntiään Boliviassa.
”He eivät olleet oppineet lukemaan tai laskemaan. Erityiskouluja ei ollut”, Satu selittää.
Viimeiset kolme vuotta Rune opetti tietotekniikkaa samassa koulussa, jota perheen lapset kävivät. Hän oli siihen mennessä jättänyt uransa maatalousyrittäjänä. Koulu oli Cambridgen yliopiston alaisuudessa toimiva englanninkielinen yksityiskoulu.
”Se oli rikkaiden koulu, mutta me emme olleet rikkaita. Monesti sydämeni särkyi, kun emme pystyneet ostamaan lapsille samoja tavaroita kuin mitä heidän luokkatovereillaan oli”, Satu sanoo.
