Punaisen Ristin apu
Suomeen paluu ei ollut helppoa, sillä dinerot (rahat) olivat loppu.
Backit ottivat yhteyttä Suomen Perun suurlähetystöön, josta ei kuitenkaan herunut apua.
”Meillä alkoi olla hätä. Mistä ihmeestä saisimme kahdeksanhenkiselle perheellemme matkarahat?”
Apu saapui lopulta yllättävältä taholta, kun Backien tuttava päätti kirjoittaa kirjeen Suomen ulkoministeriöön perheen vaikeasta tilanteesta. Ulkoministeriö otti vuorostaan yhteyttä Suomen Punaiseen Ristiin, joka kustansi perheen lennot takaisin Suomeen.
– Voi sitä helpotuksen ja kiitollisuuden tunnetta! Suomi huolehti sittenkin omistaan, Satu kertoo liikuttuneena.
Nopea kotiinpaluu oli turvattu. Sitä ennen oli kuitenkin saatava lapsille ja Sadulle passit, sillä Sadun oma oli varastettu. Ehtisivätkö kaikki asiakirjat valmistua ennen kotimatkaa? Lentoliput ja passit saapuivat lopulta vain kaksi päivää ennen lähtöä.
”Päällimmäisenä tunteena oli syvä kiitollisuus siitä, että pääsisimme Boliviasta pois. Ja hengissä.”
Kesätamineissa kylmään
Huhtikuu 2005 oli luminen ja kalsea, kun Backin perhe astui sandaaleissaan lentokoneesta Kruunupyyn kentälle.
”Meillä oli vain kesävaatteet päällä, palelimme ja hytisimme. Olimme lähteneet 37 asteen lämmöstä nolla-asteeseen”, Satu muistelee.
Vastaanotto oli kuitenkin sitäkin lämpöisempi; perhettä oli vastassa kymmenkunta Runen perheenjäsentä ja ystävää. Sitä ennen Helsinki-Vantaan lentokentällä Sadun äiti, veli vaimoineen ja monet ystävät olivat toivottaneet perheen tervetulleeksi Suomeen.
”Meitä oli kaivattu. Tunsimme olevamme omiemme joukossa, mikä oli kertakaikkisen ihana tunne!”
Runen läheiset olivat järjestäneet heille kalustetun vuokra-asunnon Pietarsaaresta.
”Nähdessäni asuntomme ensimmäistä kertaa ajattelin, että täällä saa sataa vaikka kissoja tai koiria – sisällä saamme olla kuivin jaloin.”
Bolivian rajut sateet, jotka olivat useasti kastelleet koko talon läpikotaisin, olivat historiaa.
