Kun Merja täytti 53 vuotta, hän eli kiireistä yrittäjän arkea. Hänellä oli myös neljä aikuista lasta ja lastenlapsia. Gunderilla ja Merjalla ei ole yhteisiä lapsia.
Kotona Kråkholmassa oli remontti, johon Merja osallistui sillä seurauksella, että hänen päähänsä tippui lauta. Siitä tuli tinnitus.
”Lääkärissä selvisi, että verenpaine oli korkealla. Lääkärin mukaan pääni voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä. No, en minä ehtinyt sellaista ajatella. Tein vain töitä tukka putkella.”
Mutta sitten tuli hetki, jolloin Merja risti kätensä ja sanoi itselleen: ”hyvä Taivaan Isä, anna minulle jokin tauko, edes vähän aikaa hengähtää!”
Lopulta keho ei enää suostunut tekemään yhteistyötä. Merjan päätä alkoi oudosti särkeä eräänä huhtikuisena päivänä vuonna 2004. Kipu oli sietämätön. Hänet vietiin ensiapuun ja pää kuvattiin. Kaikki näytti normaalilta, joten Merja kotiutettiin. Seuraavana päivänä Merja meni vanhainkotiin leikkaamaan asiakkaiden hiuksia.
Siellä kipu viilsi päätä niin rajusti, että Merja vain huusi. Jalat lähtivät alta, silmissä pimeni ja hän menetti tajuntansa.
Ambulanssi tuli nopeasti paikalle. Merja kiidätettiin suoraan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänet leikattiin heti. Diagnoosi oli aneurysmavuoto, aivovaltimon pullistuma. Aneurysma on monessa tapauksessa tappava ja voi kehittyä vuosien mittaan oireettomana. Muun muassa korkea verenpaine ja heikentyneet verisuonet voivat aiheuttaa äkillisen vuodon.
Gunder ei ikinä unohda päivää, jolloin Merja sairastui.
”Merjan ystävätär Eeva soitti ja kertoi tapahtuneesta. Lähdin heti ajamaan Tampereelle. Merjan lapset ja lastenlapset ajoivat omilla autoillaan perässä”, kertoo Gunder. Ajomatkan aikana Gunderin mielessä sinkoili monia kysymyksiä. Mitä oikein oli tapahtunut?
”Kyllä minä hädissäni ja epätietoisena sinne Tampereelle ajoin.”
Merjan näkeminen teho-osastolla aiheutti ristiriitaisen olon. Merja vaikutti olevan hyvällä tuulella ja hymyili hänelle. Vaikka hän oli kytkettynä yhteentoista letkuun, tilanne ei näyttänyt kriittiseltä.
”Mutta sitten Merja katsoi minua oudosti ja kysyi minulta kipakasti, että mitä asiaa? Hän ei tuntenut minua”, Gunder kertoo.
Pari ensimmäistä päivää ratkaisisivat, mihin suuntaan Merjan vointi kääntyisi. Onneksi se kääntyi parempaan. Mutta ei heti. Edessä oli vielä muutama vakava yllätys.
Muutaman päivän päästä Merja muisti, kuka Gunder oli.
”Hän sanoi tyypilliseen tapaansa: ’Kuule Gunder, minulle tuli aivoverenvuoto, mutta kyllä kaikki pian järjestyy.’ Hänestä aivan huokui positiivisuus”, Gunder muistelee.
Pahaksi onnekseen Merja sai heti leikkauksen jälkeen aivoinfarktin ja aivokalvontulehduksen. Hän oli jonkin aikaa täysin pelistä pois happikoneessa.
Miten ihmeessä nämä kaikki vakavat sairaudet sattuivat yhdelle ja samalle ihmiselle? Sitä eivät lääkäritkään osanneet selittää.
”Omaisilleni kerrottiin suurin piirtein vain se, että tuskin selviäisin hengissä. Tilastojen mukaan henkiinjäämismahdollisuuteni oli vain 3/15.”
Merja kävi niin lähellä kuolemaa kuin ihminen vain voi.
”Emme saaneet lääkäreiltä oikein mitään tietoa. Se ihmetyttää meitä vielä tänäkin päivänä. Vasta jälkikäteen ymmärsimme, kuinka vakavista asioista oli kyse”, kertoo Gunder.
Merjalla on vain hatarat muistot kahdesta kuukaudesta kolmessa eri sairaalassa. Tampereen yliopistollisen sairaalan jälkeen hänet siirrettiin Vaasan keskussairaalaan, sen jälkeen Malmille Pietarsaareen.
Gunder oli tuolloin vielä työelämässä. Hän lähti usein töiden jälkeen ajamaan Vaasaan Merjan luokse.
”Kun työnsin Merjaa sairaalan käytävillä pyörätuolissa, mietin, että hän saattaa jäädä loppuelämäkseen pyörätuolin vangiksi. Merja sen sijaan oli koko ajan positiivinen eikä valittanut mistään”, Gunder sanoo.
Paraneminen ei aina edennyt tasaisesti.
”Kun sairaanhoitaja otti verikoetta, kysyin häneltä, mitä hän oikein tekee. Ennen kuin hoitaja ehti vastata, löin häntä nyrkillä kasvoihin. Sen jälkeen sain piikin pyllyyn ja rauhoituin”, Merja nauraa.
Koomisia tilanteita seurasi lisää, kun Merjan aikuinen tytär vieraili sairaalassa.
”Kysyin häneltä, tietääkö hän missä pillerini ovat. Tytär ihmetteli ja sanoi, etten minä käytä mitään pillereitä. Siihen olin vastannut, että käytänpäs: ehkäisypillereitä!”
”Olin kuulemma vielä perustellut asiaa siten, ettei koskaan tiedä, milloin komea kirurgi saattaisi tulla käytävällä vastaan. Täytyyhän ehkäisyn olla kunnossa”, Merja nauraa.
Joskus tilanne oli toinen. Merja saattoi ahdistuneena repiä letkuja irti itsestään. Silloin hänet piti sitoa lepositeisiin.
