Yhden silmän laaja näkökenttä
Roosa syntyi perheen esikoiseksi, ja hänellä on neljä perustervettä nuorempaa sisarusta. Roosan syntyessä hänen ihollaan oli paikoitellen nesteen täyttämiä rakkuloita. IP-diagnoosi varmistui jalasta otetusta koepalasta. Roosan harvinainen sairaus tuli vanhemmille täytenä yllätyksenä, kuten myös oikean silmän sokeus.
”Toisen silmäni sokeus oli äidille ja isälle todellinen shokki. Se paljastui, kun minut vietiin kaksivuotiaana karsastuksen takia silmälääkäriin. Minullehan se ei ollut mitään uutta, sillä olin aina nähnyt vain yhdellä silmällä.”
Roosan sokean silmän verkkokalvo ei ole kunnolla rakentunut, vaan se on osittain irti. Hän näkee kaiken kaksiulotteisena, myös 3D-elokuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on esimerkiksi liikenteessä vaikeuksia hahmottaa ajoneuvojen nopeuksia. Myös pallopeleissä tämä on haitaksi.
”On olemassa leikkauksia, joilla voidaan saada sokea silmä näkeväksi. Minun kohdallani se ei kuitenkaan onnistu, sillä puutteellista verisuonitusta ja vaillinaista verkkokalvoa ei voi korjata. Ja vaikka voisikin, en haluaisi altistaa itseäni sellaiselle toimenpiteelle. Kun on aina nähnyt vain yhdellä silmällä, voisi olla aika iso ihmetys nähdä maailmaa uudella tavalla. Minä haluan olla juuri tällainen Roosa – heikkouksineni ja vahvuuksineni.”
Sairaus ei ole mörkö
Roosa ei voi vammansa takia saada ajokorttia – erityisesti sen jälkeen, kun hänellä neljävuotiaana todettiin epilepsia ja lievä toispuolinen CP-vamma.
”Sain edellisen epilepsiakohtaukseni kuoroharjoituksissa kolmannella luokalla. Nyt kohtaukset ovat pysyneet poissa kolmetoista vuotta lääkityksen ansiosta.”
Epilepsialla on Roosalle erityinen merkitys. Hänen oikeaa rannettaan koristaa nykyään rannekkeen sijaan kauniilla fontilla tatuoitu epilepsia.
”Kyllästyin hopeiseen rannekkeeseeni, joka ei ikinä pysynyt paikoillaan. Nyt iholla on tatuointi, jolla on tärkeä sanoma. Kannan sitä aina mukanani, niin kuin sairauttanikin.
Epilepsia on osa minua, kauniilla tavalla. Sairauden ei tarvitse olla mörkö.”
Leikkauksia peräjälkeen
Synnynnäinen vajaahampaisuus on ehkä ollut Roosalle se kaikkein ahdistavin asia. Roosa on koko nuoren elämänsä ajan nauranut ja hymyillyt ilman täydellistä hammasrivistöä, mikä vaatii nuorelta ihmiseltä todella paljon rohkeutta ja hyvää itsetuntoa.
”Vain muutamat hampaani ovat olleet tavallisia ja hyväkuntoisia. Maitohampaita on riittänyt, mutta rautahampaat ovat kuuluneet vähemmistöön.”
Tämä kuuluu sairauden kuvaan. Lisäksi Roosalla on purentavirhe. Erikoishammashoitoja on takana parikymmentä vuotta.
”Muistoina minulta löytyy laatikoittain muotteja, ainakin kuudet eri raudat, yöoikomismuotteja, irronneita rautoja, siltoja, röntgenkuvia… Myös paljon itkua, pelkoa, tuskaa ja kyyneleitä, mutta myös kivoja ja tsemppaavia lääkäreitä ja hoitajia.”
”Minun oli alun perin tarkoitus saada uudet hampaat jo 18-vuotiaana, mutta suunnitelmaa lykättiin viidellä vuodella.”
Isoin hammasleikkaus tehtiin elokuussa 2016.
”Kahdestakymmenestä maitohampaasta poistettiin kuusi.”
Yläleukaan siirrettiin lisää hammasluuta, ja leukaluihin porattiin yksitoista titaanista keinojuurta. Ei todellakaan mikään pikkuoperaatio! Hammasimplantit tullaan kiinnittämään titaanijuuriin helmikuussa 2017. Tällä hetkellä Roosalla on suussaan neljätoista hammasta.
”Ei niillä varsinaisesti mitään jälkiuunileipää syödä, mutta tavallinen ruoka menee aika hyvin – joskus tosin tehosekoittimen kautta.”
Roosa on onnellinen sitten, kun iso ja vaativa leikkaus on ohitse.
”Tein jotain, mitä pelkäsin äärimmäisen paljon, ja ylitin rohkeuteni rajat!”
