Tämä tarina alkaa vuonna 1897 Alavetelin Broändassa, kun Matti Svan, 20, päättää kerätä kimpsunsa ja muuttaa Helsinkiin. Elämä kotitilalla on raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin, isotveljet Herman ja Antti ovat jo aiemmin lähteneet siirtolaisiksi USA:han. Matti toivoo voivansa Helsingissä arkisen leipätyönsä rinnalla opiskella suurta intohimoaan, musiikkia.
Matin isä Alexander (”Aleksi”) on sukupolvien ajalta taustaltaan evijärveläinen, hänen sukunimensä on Joutsen, siis ruotsiksi Svan. Matin äidin Fredrika (”Riika”) Hästbacka Nääsin sukujuuret ovat, kuten nimetkin osoittavat, läheisellä Teerijärvellä. Perhe on muuttanut Joutsenesta Broändaan vasta v. 1890.
Alavetelissä kerrotaan vielä nykyäänkin Joutsenen perheen kovasta kurista. Lapset kasvatettiin nyrkeillä, ja Oskari-pojan kerrotaan kostaneen isälleen iskemällä tätä kirveellä jalkaan. Isä tunnettiin Alavetelissä sen jälkeen Halt-Alexin (Rampa-Aleksin) nimellä.
Matti muutti sukunimekseen Svan v. 1895 ja asui Helsingissä kaksi vuotta. Hän tapasi siellä hattuliikkeen myyjättären Edla Mariana Aaltosen. Edla oli Matin ikätoveri, syntynyt Kosken seurakunnassa ja vanhempien suvut olivat lähinnä Koskelta, Paltaasta ja Perttelistä Varsinais-Suomesta.
Toukokuussa 1899 Matti Svan lähti Amerikkaan. Edla seurasi perässä elokuussa 1900. Hän oli tuolloin kirjoilla Vaasassa ja matkusti pirttikyläläisen ystävättärensä, Maria Styfin, kanssa. Matti ja Edla avioituivat, Matti otti nimekseen John Matthew Swan.
Ei tiedetä, miten Swanin perhe hankki elantonsa, mutta Matti oli selvästikin hyvin taitava ja tarmokas puuseppä. Perhe asui pari vuotta Clevelandissa Ohiossa mutta sittemmin Gardnerin ja Worcesterin seuduilla Massachusettsissa. Matti ja hänen veljensä Antti Swan omistivat muutaman vuoden ajan yhdessä kiinteistön, jossa Matti perheineen asui. Antti toimi jonkin aikaa sosiaalidemokraattisen Raivaaja-lehden liikkeenjohtajana.
Edla Swan sai yhdeksän lasta, jotka varttuivat musiikin ympäröiminä aivan taaperosta asti. Matti toimi musiikinopettajana sekä omassa perheessään että kodin ulkopuolella ja perusti ja johti orkestereita, joiden nimissä kalskahti suomalainen mytologia, kuten Kalevala, Pohjola ja Kantele. Hän kuului Finnish Music Society of the East -yhdistyksen perustajiin. Hän sävelsi ja teki sovituksia. Ja mikä merkittävintä, Matti rakensi omin käsin erilaisia soittimia.
Edlakin oli selvästi aidosti musikaalinen. Yksi tyttäristä on kertonut Edlan laulaneen kotona kaiken aikaa, tytär luuli kappaleita suomalaisiksi kansanlauluiksi. Myöhemmin hän on kuitenkin ymmärtänyt, että äiti yleensä kysyi lapsilta, mistä he haluaisivat kuulla laulun ja sitten kehitti laulellessaan siihen sanat ja melodian.
Matin ja Edlan tavoitteena oli ilmeisesti auttaa lapsia musiikissa mahdollisimman pitkälle. Lapsista seitsemästä tuli muusikkoja, useimmat heistä soittivat monia instrumentteja. He alkoivat esiintyä eri kokoonpanoissa jo nuorella iällä.
Tämä sai lehdistön kiinnostumaan perheestä. Lehtiartikkeleissa kerrotaan musikaalisista lapsista, jotka osasivat käsitellä mitä tahansa soitinta. Huomio kiinnittyi erityisesti Einariin, vanhimpaan poikaan, synt. 1903. Einarin alettua 4-vuotiaana soittaa isän valmistamaa viulua hänestä tuli osa trioa, jossa isä soitti klarinettia ja Ellen-isosisko urkuharmonia. Einar oppi pian soittamaan myös pianoa, kornettia, huilua, saksofonia ja rumpuja.
9-vuotiaana Einar Swania pidetään musiikin ihmelapsena, kun hän soitti viulistina sisarensa pianosäestyksellä Rossinin ”Wilhelm Tellin” alkusoiton. Einar julkaisi 11-vuotiaana ensimmäisen oman sävellyksensä ja alkoi antaa soittotunteja saadakseen haalittua rahat parempaan viuluun.
Matin ja Edlan tyttäret Ellen ja Anne esiintyvät puolestaan useissa tyttöorkestereissa, yhden nimenä oli Gypsy Sweethearts. Nuorin sisko Aina teki paljon myöhemmin yhteistyötä jazzmuusikko Heikki Sarmannon kanssa. Aina kävi Suomessa vuodesta 1970 lähtien vuosittain ja sai v. 1994 ansioistaan Suomen Valkoisen Ruusun mitalin.
Lapsuuden ihmelapsivuosien jälkeen Einarin tie johti 1920-luvulla suoraan amerikkalaisen populäärimusiikin ytimeen, jossa jazz oli uutta ja suurta. Hän kävi kauppakoulua, The High School of Commerce, ja vaati koulun orkesterissa saada soittaa kaikkia instrumentteja ”jotta pystyisi paikkaamaan, jos joku orkesterilainen sairastuisi”. Einarin kerrotaan hallinneen hyvin yli 20 soitinta.
