Gutzeitin innovaatioystävällinen kulttuuri näkyi myös uittotoiminnassa, joka huippuaikanaan työllisti 60 000 henkeä Suomessa. Työmäärän ja kustannusten supistaminen oli jatkuvana haasteena.
Gutzeitin tekninen johtaja Julius Nielsen tuli siinä kuuluisaksi niputusmenetelmän kehittäjänä. Yhtiö oli v. 1893 ostanut Saimaan alueelta 200 000 tukkia, jotka oli tarkoitus uittaa kesän aikana Rutolan kautta Kotkaan. Se epäonnistui, kun hinaajat eivät kovien tuulten vuoksi ehtineet ajoissa perille uittolauttojen kanssa.
Julius Nielsen oli kuullut, että Venäjän puolella Äänisjärven ja Laatokan uitoissa tukit sidottiin pyöreiksi nipuiksi. Hän sai Norjan pääkonttorista luvan kokeilla asiaa. Kokeilujen tuloksena syntyi höyrykäyttöinen niputuslaite keväällä 1894, valmistettu Stenbergin konepajalla Helsingissä.
Laite sijoitettiin hinaajan ja proomun väliin ja toimi aivan suunnitellusti. Ensimmäinen uitto, 9 000 tukkia koottuna 224 nippuun, tapahtui Joensuusta Rutolaan kesäkuussa 1894. Julius Nielsen sai laitteelleen patentin, ja nippu-uitosta tuli Gutzeitilla arkipäivää.
Vuodet 1895–1915 olivat Gutzeitille rajua kasvun aikaa sen ostaessa sekä isoja metsäaloja että kilpailevia yhtiöitä. Esimerkiksi Gutzeitin metsäomistus kasvoi 2 000 hehtaarista v. 1895 uskomattomaan 435 000 hehtaariin v. 1914. Valtaosa hankituista tiloista sijaitsi Saimaan alueella. Yritysostoista tärkeimpien joukossa olivat Utra Wood (1902), Ilomants Skogsfastighet Ab (1907), Aktiebolaget Pankakoski (1909), Enso Träsliperi Ab (1912) ja The Finnish Wood (1913), siis toinen Salvesenin veljesten yrityksistä.
Gutzeit oli tuossa vaiheessa Suomen suurin yritys.
Ilomantsi-kaupan yhteydessä Gutzeitiin tuli myös muutamia pienehköjä suomalaisomistajia. Alexander Gullichenista tuli toimitusjohtaja v. 1908. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai tilintarkastajien aloitteesta palkankorotuksen, kun nämä olivat yrityksen tarkastuksessa panneet merkille ”erinomaisen järjestyksen, joka kaikkialla vallitsee” ja ”läpikotaisen suunnitelmallisuuden, jolla laitokset on rakennettu ja jolla työtä tehdään”.
Vuonna 1906 Gutzeit päätti investoida selluloosan valmistukseen, ajatuksena oli, että siinä hyödynnettäisiin yhtiön sahojen jätepuuta ja sahanpurua. Enso Träsliperi -puuhiomon osto merkitsi toista toiminnan laajennusta, sillä se valmisti puuhiokkeen lisäksi myös kartonkia ja paperia.
Vuonna 1927 Aktiebolaget W. Gutzeit & Co muutti nimekseen Enso-Gutzeit Osakeyhtiö. Silloin sillä oli ollut jo yhdeksän vuotta uusi pääomistaja, Suomen valtio, ja yhtiössä alkoi pian järjestelmällinen suomalaistaminen.
Omistajavaihdoksen syynä oli maailmansota sekä Suomea repinyt sisällissota. Gutzeit selvisi tosin yhtiönä suhteellisen hyvin näistä koettelemuksista. Kerrotaan työntekijöistä, jotka ensin vangittiin, mutta sitten vapautettiin, kun he pystyivät osoittamaan olevansa Norjan kansalaisia.
Monet norjalaisomistajista halusivat kuitenkin päästä yrityksen muodostamasta riskistä ja tarjosivat taitavasti käydyn kampanjan jälkeen osake-enemmistöä, 61:tä %:a, Suomen valtiolle syyskuussa 1918. Senaatti hyväksyi oston kuukautta myöhemmin, hintaan 15 500 Norjan kruunua osakkeelta, äärettömän hyvä kauppa myyjille. Valtiolle ostosta tuli loppujen lopuksi paljon arvioitua kalliimpi Suomen markan arvon heikennyttyä nopeasti.
Syksyllä 1918 osa norjalaisjoukosta palasi Norjaan. Monet olivat kuitenkin pitkälti suomalaistuneet ja norjan kielikin tuotti vaikeuksia, minkä vuoksi osa palanneista muutti takaisin Suomeen.
