Fyysisen maantieteen professori Ole Humlum on laatinut pallokuvat GISS:n tietojen pohjalta. Pallot osoittavat lämpötilan keskipoikkeaman vuosien 2006–2015 keskiarvosta.

Märkä kesä

Katternön alueella asuvat tuskin yllättyvät sademäärätilastoista: kesä-elokuu 2016 olivat ennätyksellisen runsassateisia Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja myös Lapissa. Sademäärä ylitti 300 mm monin paikoin, mutta Kenttärovan asema Kittilässä oli sademittausten virallinen voittaja 449 millimetrillä.

Elokuu oli erityisen sateinen Mustasaaren Riimalassa, 206,3 mm. Suurin yhden vuorokauden sademäärä, 74,7 mm, mitattiin Teuvan Kauppilan kylässä 14. elokuuta.

Maan lounaisosissa kesä oli sitä vastoin hiukan tavallista kuivempi.

Kesän keskilämpötila oli keskitasolla. Lämpötila oli touko-elokuussa 35 päivän ajan vähintään 25 astetta jossain päin Suomea; sekin on keskimääräistä tasoa. Tavallisesta poiketen lämpötila ei missään ylittänyt 30 astetta, − lähimpänä oltiin pohjoisessa, Utsjoen Kevolla 23. kesäkuuta, 29,1 astetta.

Suomessa mitattiin noin 113 000 maasalamaa, mikä on hieman keskimääräistä vähemmän.

Maailmanlaajuisesti keskilämpötila on vuoden aikana laskenut tasosta, jolle El Niño -sääilmiö sen viime talvena nosti. Brittiläisen HadCRUT4-sarjan mukaan lämpötilassa on maailmanlaajuisesti tammikuusta 2003 elokuuhun 2016 ollut nähtävissä hädin tuskin mitattavissa oleva celsiusasteen sadasosan kasvu.

Arktisen merijään kesäkauden sulamisen takia merijään laajuus oli noin 4,2 miljoonaa neliökilometriä; reilusti yli puoli miljoonaa neliökilometriä enemmän kuin jää oli suppeimmillaan v. 2012. Jään kasvu alkoi ennätysaikaisin, jo 9. syyskuuta, ja jää on laajentunut syyskuussa nopeiten mitä koskaan on mitattu.

Satelliittimittausten perusteella Grönlannin jäämassa kasvoi viime havaintovuoden aikana (syyskuu 2015–elokuu 2016) noin 200 gigatonnia – mikä vastaa noin 200 kuutiokilometriä jäätä. Samaan aikaan jäästä irtosi lohkareita mereen; niiden tilavuutta ei ollut vielä raportoitu 30. syyskuuta mennessä.