Vesi roiskui Uudenkaarlepyyn Voimalaitoksen osastolla tämän vuoden kulttuuriyönä 17. elokuuta. Kuutiokamppailuun osallistuneet joukkueet osasivat odottaa kastuvansa, kun he siirsivät kuution vettä, sanko sangolta, säiliöstä toiseen.
”Kilpailu oli tosi pidetty, mutta valitettavasti emme ehtineet markkinoida sitä etukäteen. Ensi vuonna ilmoitamme tapahtumasta yhdistyksille ja yrityksille, jotta ne ehtivät valmistautua”, sanoo Nina Myrskog Uudenkaarlepyyn Voimalaitokselta.
Yhtiö tiedotti kulttuuriyönä asiakkaille myös e-laskun mahdollisuudesta. Lisäksi kerättiin asiakkaiden puhelinnumeroita, jotta heille voidaan lähettää tekstiviesti mahdollisissa jakeluhäiriötilanteissa.
”Kulttuuriyö on meille hyvä tapa lähteä ulos tapaamaan asiakkaitamme. Viestinnässähän on kyse muun muassa etäisyyden kaventamisesta yhtiön ja asiakkaiden välillä, ja siksi meidän tulee hakeutua sinne, missä asiakkaat ovat eikä vain olettaa, että he tulevat meille.”