Raimo Sillanpää ja Pasi Lehtimäki ovat joutuneet rehkimään Heikkiläntien risteyksessä.
Karolina Isaksson

Vetelin Energia: Kaapelihanke törmäsi kiviin

Klank, kuuluu joka kerran kun Kari Pulkkinen laskee kaivinkoneensa kauhan ojaan, johon uusi maakaapeli on tarkoitus asentaa. Heikkiläntien risteyksen kaivuuhanke piti olla valmiina jo heinäkuussa, mutta työt ovat venähtäneet harvinaisen runsaan kiviesiintymän vuoksi.”Tiesimme, että täällä on kivinen maasto, mutta en ole koskaan ennen tavannut näin paljon kiviä yhdessä paikassa”, Pulkkinen sanoo ja nostaa ojan varteen kivenmurikan toisensa jälkeen.

Suunniteltu maakaapelilinjaus on vajaan kuuden kilometrin pituinen, mutta siitä vain puoli kilometriä on tarjonnut normaaliolosuhteet. Kaapelihankkeen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan valmistua tänä syksynä, mutta nyt maakaapelin asennus siirtyy luultavasti keväälle 2018. Kivenmurikat murskataan myöhemmässä vaiheessa hienoksi maantiesoraksi liikkuvan kivimurskaimen avulla.

”Kaapeliojan pohjan tasaamiseen on myös kulunut harvinaisen paljon hiekkaa. Onneksi meillä on lähistöllä hiekanottopaikka”, sanoo Vetelin Energian Raimo Sillanpää.