Ähtävänjoella on monta tehtävää. Se on lukemattomien kasvien ja eläinten koti, antaa pietarsaarelaisille juomavettä, tuottaa vihreää sähköä kahdeksassa vesivoimalassa ja toimii virkistyksen lähteenä retkeilijöille ja urheilukalastajille.
Kokeilimme eräänä syyskuun loppupuolen perjantaina samaa mitä monet ennen meitä: käytimme Ähtävänjokea kulkuväylänä ja meloimme kanooteilla myötävirtaan. Aioimme kulkea vuorokaudessa Kattilakosken voimalalta Värnumin voimalalle, noin 30 km matkan. Emme hakeneet extreme-urheilua vaan maisemia, sosiaalista yhdessäoloa ja monenlaista hyvää ruokaa.
Saavuimme autolla lähtöpisteeseen Kattilakoskelle, Evijärven puolelle kuntarajaa. Neljä kanoottia varusteineen oli valmiina odottamassa, vuokraaja oli huolehtinut niistä. Varusteina oli sanko, äyskäri, rulla ilmastointiteippiä ja kaksi melaa kussakin kanootissa. Ilmastointiteippi voisi tulla hyvään käyttöön, sen näki yhden kanootin keulasta.
Kaksi nopeinta ehti varata kanootin, jonka istuinkaukalossa oli solumuovipehmusteet. Kanoottiin asettuminen vaatii tasapainoaistia, mutta kukaan ei joutunut testaamaan veden lämpötilaa.
Ensimmäiset melanvedot tuntuivat hyvältä, ja käynnistimme Sports-tracker -sovelluksen. Canoening tuntui vaihtoehdoista sopivimmalta.
Kaksi tuntia myöhemmin, Bocka-bron yöpymispaikassa Kiiskisessä Sporttracker tiesi kertoa meidän kulkeneen 9,87 km matkan 4,8 km/h keskinopeudella. Huippunopeuden 18,9 km/h olisimme saavuttaneet syöksyessämme Hjulforsenin koskea alas. Kaikki menopelit pääsivät kosken läpi oikein päin, vaikka jotkut olivatkin kallellaan jouduttuaan lähikosketukseen vedenpinnan alla lymyävien kivien kanssa.
Sporttracker suositteli 45 tunnin palautumisaikaa. Se jäi alle puoleen, kun jatkoimme matkaa lauantaina klo 10.08. Sää oli harmaa, ja lihaksia särki yllättävän vähän. Matkaa oli tähän saakka tehty lähinnä hiljaisuuden vallitessa. Jo kaukaa kuulimme joka kosken pauhun, joten ehdimme valmistautua näihin vaativampiin osuuksiin.
Päivä nro 2 veisi meidät kolmen voimalan ohi, Björkforsin, Finnholmin ja Hattarin, ennen kuin saapuisimme Värnumiin. Saimme niiden kohdalla oikoa jäseniä kantaessamme kanootit maitse voimalan ohi. Björkfors tarjosi myös kulttuurihistoriaa, sillä näimme paraatipaikalta voimalan ensimmäisen turbiinin, v. 1906 USA:ssa valmistetun Francisin. Se jauhoi sähköä Björkforsissa vuosina 1931–1965.
Ensimmäisen voimalan alapuolella alkoivat sivilisaation äänet tunkea läpi. Autojen, leikkuupuimurien ja ruohonleikkureiden ääni peitti toisinaan melojen loiskeen niiden osuessa veteen.
Vaikka olimme kanoottiretkellä todella lähellä luontoa, näimme vain murto-osan Ähtävänjoessa ja sen varrella asustavista eläimistä. Onneksi säästyimme myös verenhimoisilta hyönteisiltä. Eksoottisimpia otuksia olivat Bockabron lepakot.
Värnumin voimala näkyi 20 kilometrin ja neljän tunnin melomisen jälkeen. Nyt rasitus alkoi tuntua lihaksissa. Viimeiset voimat riittivät sentään kanoottien vetämiseen maihin.
Kiitos tästä kerrasta, Ähtävänjoki, tulemme mielellämme uudelleen!