Nuoruudessani tiedettä pidettiin itsestään selvänä menetelmänä totuuden etsimiseen. Nykyään valloillaan näyttää olevan päinvastainen suuntaus. Luullaan, ettei tarvitse nähdä vaivaa – sen kun vain valitsee sen totuuden, josta pitää eniten, joka antaa eniten tykkäyksiä Facebookissa tai on jollain tapaa hyödyksi uralle…
Lennart: Heiluriliike on toistunut koko historian ajan. Valistusaika oli vastareaktio taikauskoiselle 1600-luvulle. Moderni valistusaika sai alkunsa 1968-liikkeestä, mutta pian heiluri taas heilahti toiseen suuntaan. Uusi fysiikka oli niin monimutkaista ja abstraktia, että sitä oli hankala ymmärtää. Syntyi kaipaus mystiikkaan ja selittämättömään.
En tiedä, kumpi on muna ja kumpi kana, mutta tämän jäljessä tulivat hirviöleffat ja fantasiagenre. Harry Potter on hyvä esimerkki todellisuuden ja fantasian välillä liikkuvasta genrestä. Ja eikö venäläisten propaganda- ja disinformaatioperinteenkin taustalla ole jotain samanlaista? Joku kuvaili nyky-Venäjää maana, jossa ”mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista”.
Meillä on nykyään kaksi ääripäätä. Ensimmäinen on ehdoton relativismi, jossa totuus päätetään itse ja sanotaan ”minun totuuteni on yhtä hyvä kuin sinun” − perusteluista riippumatta. Toinen on liiallinen luottamus siihen, että tiede korjaa kaiken. Mielestäni molemmat ovat harhapolkuja, ja totuus on jossain niiden välillä.
Ajattelen kuitenkin niin, että tiede muodostaa perustan niillä menetelmillä ja kriteereillä, joita se käyttää totuuden vahvistamiseen. On kuitenkin olemassa ylempi taso, jota myös tarvitsemme, sillä siellä on tilaa omille tulkinnoille, kannanotoille ja tieteen rajat ylittäville asioille: myyteille, taruille, symboleille ja riiteille, jotka ovat osa ihmiselämää ja auttavat meitä käsittelemään ja ymmärtämään olemassaoloamme syvällisemmällä tasolla.
Tämä ylätaso asettaa meidät elämän valintojen ja haasteiden äärelle. Kypsä uskonto kuuluu ylätasolle ja auttaa meitä havaitsemaan olemassaolon vivahteita ja syviä ulottuvuuksia. Epäkypsä uskonto on taas pääasiassa niille, jotka pelkäävät todellisuutta.
Mieti, jos yrittäisit kuvailla värisokealle ihmiselle, että ”taivas on sininen ja ruoho vihreää”. Molemmat näkevät saman asian, mutta toiselta puuttuu yksi ulottuvuus. Tarvitsemme juuri tätä ulottuvuutta täydentääksemme tieteellistä ja rationaalista ajattelua. Uskon, että me tarvitsemme ja kaipaamme juuri tätä syvää ulottuvuutta, jossa on värejä, tarkoituksia ja suurempia asiayhteyksiä.
Tämä muistuttaa omaa havaintoani luvuista ja mittasuhteista. Luvut ovat kieli, joka paljastaa ja tuo asioita näkyviksi, esimerkiksi että ihmiset liioittelevat tai väittävät järjettömyyksiä tai muita epäloogisuuksia. Jotkut ovat kuitenkin täysin kuuroja tälle kielelle. Kaikki tietävät sanasokeudesta, mutta lukusokeus tai -pelko vaikuttavat olevan vähintään yhtä suuria ongelmia.
Lennart: Suosittelen Daniel Kahnemanin kirjaa Ajattele, nopeasti ja hitaasti, jossa hän kuvailee, kuinka aivoillamme on kaksi täysin erilaista ajattelutapaa. Ensimmäinen on aikaa ja energiaa säästävä ja etsii olemassaolosta nopeita malleja, jotka voivat vahvistaa jo uskomamme tai tietämämme. Toinen on rationaalisten analyysien järjestelmä, joka käynnistyy vasta myöhemmin – tai ei ollenkaan. Kahneman selittää, etteivät nämä kaksi voi toimia samanaikaisesti ja että yleensä tyydymme nopeaan intuitiiviseen ajatteluun. Hän kertoo useita ajatuksia herättäviä esimerkkejä näiden toiminnasta. Tunnistin ikävä kyllä itseni hänen analyysistaan, ja olen nykyään tietoisesti yrittänyt käyttää molempia ajattelutapoja.
Ensimmäiset ympäristöhälytykset tulivat 1960-luvulla, minkä jälkeen niitä on tullut tasaiseen tahtiin. Ennen esimerkiksi papit saattoivat sanoa, että susien, kotkien ja muiden haitallisten eläinten tappaminen oli hyvä asia. En tunne nykypäivänä yhtäkään pappia, joka sanoisi näin. Eikö tämä olekin esimerkki siitä, kuinka nopeasti käsitykset muuttuvat ja kuinka suhteellista kaikki on? Ennen ajateltiin, että se oli oikein, kun taas nykyään pidämme sitä vääränä.
Lennart: Ajatellaan tilannetta vaikkapa sata vuotta sitten. Jos pappi toimi paimenena ja sudet veivät karitsat, sudet muodostivat todellisen vaaran ‒ jos ei ihmisille niin ainakin kotieläimille, koirille ja sellaisille. Lajien sukupuuttoon kuoleminen ei silloin ollut ajankohtainen aihe. Jos lähistöllä liikkui susia, on selvää, että pappi ehkä kannusti talonpoikia tappamaan sudet ja huolehtimaan lampaistaan. Se oli yksinkertaisesti paimenen tehtävä.
Nykypäivänä ajattelemme asiasta eri tavalla. Papit, kuten muutkin, ovat tietoisia lajien sukupuuttouhasta. Asiasta tietoinen pappi varmaankin ajattelee, että kristillisenä roolimallina hänen tulee olla luonnon palvelija eikä herra, eikä ihmisellä siis ole oikeutta häiritä luontoa ajamalla lajeja sukupuuttoon. Tämä kysymys jokaisen lajin ominaisarvosta on keskeistä ympäristöteologiassa tai luomisteologiassa, joka syntyi n. 1980-luvulla. Perustana ovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutus sekä ihmisen vastuu luonnosta…
Tämä on itse asiassa syvällisesti raamatullinen ajatus, jonka kaikki kolme abrahamilaista uskontoa jakavat. Jumala on antanut ihmiselle erityisaseman ja vastuun kaikista luomakunnan olennoista; ihmisten tulee kyetä elämään niiden kanssa sopusoinnussa. Juuri tämä huolehtimisvastuu on erittäin keskeistä ja samanaikaisesti merkitsee luomakunnan olentojen palvelemista ‒ palvelemalla heitä palvelemme Jumalaa.
Jos tarkastelemme 50 viime vuoden lukuisia ympäristöhälytyksiä, on selvää, että jotkut ovat olleet perusteltuja. Pääsääntöisesti liioittelu näyttää kuitenkin olevan vahvaa…
Lennart: Haluaisin tulkita tätä syväpsykologisesti. Aivomme on säädetty tarkkailemaan vaaraa, se on ollut tärkeää eloonjäämisen kannalta. Huomaan tämän joka aamu avatessani ulko-oven, joka narisee vähän. Pihapiirissä ruokailevat kauriit reagoivat heti, ne ovat jatkuvasti valppaina. Ihmisaivot toimivat samalla tavalla. Pidämme jatkuvasti silmämme auki vaarojen varalta, ja tästä syystä lajimme on selviytynyt.
Tätä ihmisten reagointitapaa hyödynnetään ja käytetään hyväksi. Ympäristöuhista on tullut bisnestä, ilmastonmuutoksilla pelottelu on globaalia suurteollisuutta.
Lennart: Elämme ekonomistisessa maailmassa, josta aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita hyödyntämään ajankohtaisia trendejä omaksi taloudelliseksi hyödykseen. En halua puolustella tätä, sillä minusta se on yhtä vastenmielistä kuin sinusta. Tiedotusvälineet ovat mielestäni pahimpia, ne omistavat aikansa eräänlaiselle kurjuusmasturboinnille. Ne esittävät asiat pahimmassa mahdollisessa valossa.
