Kansainvälinen ydinvoima-aloite

Fossiilisen energian osuus on maailmanlaajuisesti pysynyt kolme viime vuosikymmentä vakaasti yli 80 prosentissa huolimatta uusiutuviin energianlähteisiin tehdyistä panostuksista eikä osuus näytä laskevan. Lisäksi lukuisia hiilivoimaloita on rakenteilla ja suunnitteilla, kaikista ilmastouhista huolimatta.

Ydinvoiman on päästöttömänä energianlähteenä saatava tästä syystä keskeisempi asema maailman sähköntuotannossa. Näin todetaan aloitteessa, joka esitettiin Kööpenhaminassa ja Malmössä toukokuun lopussa pidetyssä globaalin Clean Energy Ministerial -foorumin 9. konferenssissa, jota myös Suomi oli järjestämässä.

Clean Energy Ministerial perustettiin Kööpenhaminan vuoden 2009 ilmastokokouksen seurauksena, alullepanijana presidentti Obama. USA:n, Kanadan ja Japanin hallitukset julkaisivat foorumissa ydinvoima-aloitteen, Nuclear Innovation: Clean Energy Future (NICE).

Foorumin jälkeen siihen liittyivät myös Puola, Iso-Britannia, Romania, Argentiina, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja Venäjä.

Ydinvoimalla on sähköntuotannon lisäksi mittavaa potentiaalia kaukolämmön tuotannossa, meriveden suolanpoistossa ja vetykaasun tuotannossa, aloitteessa todetaan. Yhtenä priorisointialueena ovat järjestelmät, jotka pystyvät yhdistämään ydinvoiman ja säästä riippuvaisen sähköntuotannon.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääjohtaja Fatih Birol antoi aloitteelle täyden tukensa foorumissa. Hän sanoi, että tulevaisuudessa tarvitaan laaja valikoima energiaratkaisuja ja että ydinvoima on siinä keskeisessä asemassa.

NICEn mukaan pienet moduulireaktorit ovat olennainen osa tulevaisuuden ydinvoimaa, sillä niissä ytimen sulaminen on fysikaalisesti mahdotonta. USA, Kiina ja Venäjä ovat teknisesti pisimmällä tällaisten reaktoreiden kehittämisessä.

Myös Iso-Britannia on sijoittanut huomattavia summia pienimuotoiseen ydinvoimaan, ruotsalainen LeadCold esimerkiksi sai hiljattain 3 miljoonaa puntaa valtion kehitysavustusta oman lyijyjäähdytteisen reaktorityypin kehittämiseen.


Fatih Birol.