Lars Bredesen ja Hans Gutzeit olivat suunnitelleet yhtymän muodostamista suurten tukkimäärien sahausta varten. Koska omat varat eivät riittäneet niin suureen toimintaan, Hans Gutzeit perusti kotona Kristianiassa (nykyisessä Oslossa) yrityksen W. Gutzeit & Comp., jonka osakkaina olivat hän itse ja muutamat paikalliset varakkaat tukkukauppiaat.
Luultavasti Aslak Holmsenin kokemusten opettamana Hans Gutzeit antoi bulvaanin hakea lupaa alueen vuokraamiseen sahaa varten Kotkasta. Bulvaanina oli Carl Johan Grönberg, kauppias Kaskisista. Tärkeää tässä yhteydessä oli, että Grönberg oli Suomen kansalainen. Vuokraoikeus myönnettiin marraskuussa 1871.
Sitten kaikki sujui vauhdilla. Gutzeitin saha nousi Kotkaan kesällä 1872, koneet tulivat norjalaiselta I & A Jensen & Dahlilta, jonka laatua pidettiin ylivertaisena – saha oli Suomen tuolloin suurin höyrysaha, jonka vuosikapasiteetti oli 70 000 kuutiometriä puutavaraa. Kotkaan värvättiin 60–70 norjalaista sahatyöläistä, useimmat perheineen.
Sahan juhlalliset vihkiäiset pidettiin marraskuussa 1872, ja Helsingistä saapuvia vieraita varten järjestettiin ylimääräinen junakuljetus. Seurahuone vastasi ruoasta ja viinistä, samppanja virtasi ja tanssi oli villiä, mukana olleiden kertoman mukaan. Useimmat työläiset hakivat lupaa jättää juhlat väliin ja saada sen sijaan käteismaksuna näin syntyvä säästö, mikä myös myönnettiin.
Gutzeitin sahasta tuli oman aikansa sensaatio. Hän rakennutti työläisille asunnot ja heidän lapsilleen koulun, jossa englanti oli pakollisena aineena. Palkattiin norjalainen pappi, perustettiin puhallinorkesteri, jonka soittimet maksoi yhtiö. Norjalaistyöläiset saivat vakinaisina työntekijöinä työtä ja palkkaa myös talviaikana, jolloin sahat olivat yleensä kiinni. Tuolloisten mittojen mukaan, jolloin kausityö oli yleisin työmuoto, tämä oli lähestulkoon uskomatonta.
Kuvaan kuuluu, että Kotkaan oli saharyntäyksen jäljissä syntynyt Klondyken piirteitä, asuntopulaa, tehorakentamista, tuhlaamista, juopottelua ja tappeluja. Gutzeitin yritys erottautui joukosta, sillä sen norjalaisten elintavat olivat enimmäkseen maltillisia. Norjalaistyöläisten aloitteesta Kotkaan perustettiin raittiusseura. Monet aloittivat viinalakon, jossa alkoholin juomisesta koitui 50 markan sakko.
Ainakin 200 norjalaista muutti Kotkaan. Gutzeitin sahalle muutettiin eniten Østlandetista.
Gutzeitin pahimmaksi kilpailijaksi muodostui vähitellen Halla-yhtiö, johtajinaan tarmokkaat insinöörit Ole Nerdrum ja Olaf Bülow. 35 vuoden kuluttua, v. 1907, tämä yhtiö omisti viisi suurta sahaa, joista kolme Savossa, ja 112 000 hehtaarin metsät. Työntekijöitä oli tuolloin noin 1 500, ja heidän lisäkseen suunnilleen 5 000 metsuria.
Suomeen saapui v. 1871 toinenkin norjalainen metsäyhtiö, The Finland Wood Co, kun se osti Vaajakosken sahan. Omistajana oli Christian Salvesen, joka houkutteli sukulaisensa, veljekset Thomas ja James Salvesenin, hoitamaan toimintaa. Veljekset hankkivat sittemmin yhteisessä yrityksessä kuusi sahaa eri puolilta Suomea. James Salvesen teki Vaajakoskella tärkeän yhteiskunnallisen teon perustamalla koulun, kirjaston ja sairaalan. Christian Salvesenin kuollessa v. 1911 nämä kolme sukulaista omistivat sahojen lisäksi 130 000 hehtaaria metsää.
Myös Kemin Karihaaraan tuli suuri norjalaisyritys. Pioneerin nimi oli Terje Olsen, joka saapui Kemiin v. 1870 ja solmi seuraavana vuonna sopimuksen Metsähallituksen kanssa 500 000 puun hakkuista kruununmetsissä Kemijoen varrella. Olsen ei itse kyennyt tehtävään vaan luovutti sopimuksen norjalaiselle Holst & Fleischer -yhtiölle. Pian Kemissäkin harjoitettiin suuren mittakaavan uittoa ja sahatoimintaa ja yli sata norjalaista kutsuttiin työhön esimiehiksi. Heillekin rakennettiin asunnot, ja palkkaa kuvailtiin ruhtinaalliseksi.
