Sähkö virtaa monimutkaista kuviota Nord Poolin eri hinta-alueiden välillä. Tässä sähkön kulkureitit v. 2016. Kuten näkyy, Suomi oli sähkön suuri nettovastaanottaja, pääasiassa Ruotsin hinta-alueilta SE1 ja SE3 ja Venäjältä. Suomella oli vähäistä nettovientiä Viroon.

Oma etu kaikilla lähimpänä

Suomi on sähkönsaannissa riippuvainen Ruotsista, Norjasta ja Venäjästä, se on hyvin tiedossa. Mutta myös Tanskan ja Saksan toimet vaikuttavat Suomeen.

 

Asian ymmärtämiseksi kannattaa ajatella Pohjois-Euroopan sähköverkkoa toisiinsa yhtyvänä astiana – mutta sellaisena, jossa on lukuisia pullonkauloja. Pysyvätkö pullonkaulat avoinna vai ei, riippuu yhtäältä siitä, mikä on teknisesti mahdollista, ja toisaalta siitä, miten toimijat suhtautuvat kannattavuuteen.

Tanska esimerkiksi on sähkönsaannissaan naapurimaidensa varassa. Kun Tanskan suuret tuulivoimapuistot eivät pysty kattamaan sähköntarvetta, vaje on täytettävä muulla tuotannolla, pitkälti (35 %) hiilivoimalla. Seuraava askel on sähköntuonti.

Kotikentän tilanne kuitenkin määrittää naapurimaiden kiinnostusta sähkönvientiin. Tanskan ja Saksan suhdetta voisi tässä mielessä kuvailla matalan intensiteetin sodaksi. Kun Tanskalla on tarjota halpaa sähköä (tuotettu usein Norjassa tai Ruotsissa), saksalaiset (kantaverkkoyhtiö Tennet) kieltäytyvät usein ottamasta sitä vastaan.

Se on ristiriidassa EU:n perusperiaatteen, vapaan kaupankäynnin kanssa. Euroopassa 12 maata, mm. Saksa, allekirjoitti v. 2015 erillisen julistuksen juuri tästä asiasta.

 

Tennet on pitänyt enimmillään 89 % pohjoisen siirtokapasiteetista suljettuna (v. 2016). Yleensä perusteluna on esitetty, että Saksan sähköverkko on niin ylikuormittunut, ettei se pysty ottamaan vastaan lisäsähköä.

Tämä on ”protektionismia” ja tarkoittaa Pohjoismaiden sähköntuottajille 50 miljoonan euron tulonmenetystä vuodessa, toteaa Tanskan EU-parlamentaarikko ja Alde-ryhmän pääneuvottelija Morten Helveg Petersen kiukkuisessa puheenvuorossaan.

EU-komissio myönsi 7. joulukuuta 2018 tanskalaisten olevan oikeassa – mutta antoi Tennetille silti mahdollisuuden ”rajallisessa määrässä poikkeuksellisia olosuhteita” sulkea siirtoyhteys maiden rajalla. Sillä lisäyksellä että 75 % ”teknisestä kapasiteetista” tulee taata.

Jää nähtäväksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Energia-unionista käydyissä neuvotteluissa Saksan linjana oli, että kansallisten viranomaisten tulee voida rajata, miten paljon sähköä ne ottavat vastaan ulkomailta.

 

Tanska arvosteli hiljattain myös Ruotsia. Kun Oskarshamnin ydinreaktori irrotettiin 23. tammikuuta 2019 tilapäisesti verkosta, Svenska kraftnät -kantaverkkoyhtiö nimittäin keskeytti Ruotsin ns. päiväkaupan vientimahdollisuudet Euroopan sähkömarkkinoille. Tehopulan vaaran katsottiin olevan ilmeinen.

Tanskan reaktiota ei tarvinnut odottaa: ”Ruotsin puuttuminen markkinoiden toimintaan osoittaa Svenska kraftnätin asettavan Ruotsin sähkönsaannin Tanskan edelle”, toteaa Dansk Energin pääanalyytikko Martin Schrøder.

Pitkälti tuontisähköstä riippuvaisen Suomen osalta kysymys kuuluukin: Mikä merkitys poliittisilla julistuksilla on sinä päivänä, jolloin naapurimailla ei ole enempää sähköä kuin mitä ne itse tarvitsevat? Mistä me silloin otamme sähkön?

TEKSTI: Svenolof Karlsson