Ne, jotka seurasivat omaa sähkönkulutustaan visuaalisesti reaaliajassa ja pyrkivät samalla ohjaamaan kulutustaan, saivat tukholmalaishankkeessa vähennettyä kulutustaan 10 prosenttia.

Aktiiviset sähkönkuluttajat säästivät 10 %

Ne, jotka seurasivat omaa sähkönkulutustaan visuaalisesti reaaliajassa ja pyrkivät samalla ohjaamaan kulutustaan, saivat tukholmalaishankkeessa vähennettyä kulutustaan 10 prosenttia.

 

Hanke sisältyi SmartEnergyCity-tutkimusohjelmaan, jota toteutettiin kahden vuoden ajan Tukholman uudessa Norra Djurgårdsstaden -kaupunginosassa. Hankkeen rahoittajina toimivat mm. Fortum, ABB, Electrolux, Ellevio, Ericsson ja KTH.

Yhtenä opetuksena oli, että reaaliaikainen sähkön- ja vedenkulutuksen ”visualisointi” auttoi kotitalouksia ymmärtämään ja tehostamaan kulutustaan huomattavasti. Sitä vastoin ”yksittäisten kotitalouksien on haasteellista siirtää sähkönkulutustaan kysyntätilanteen perusteella”, hankeraportissa todetaan.

”Ohjelmaan osallistuneiden kotitalouksien sähkönkulutus supistui mittauskaudella 10 % ja vedenkulutus 6 %. Mutta tulokset osoittavat, että omaa sähkönkulutusta on vaikea itse siirtää vuorokauden huippukysynnän tunneista alhaisen kysynnän tunteihin – erittäin todennäköisesti siksi, että taloudet pitävät kiinni arkirutiineistaan”, KTH:n hanke-edustaja Anders Nilsson tiivistää.

Ohjelma varusti 154 ”älyenergia” kotitaloutta huippunykyaikaisella energiatekniikalla, jolla asukkaat ottivat aktiivisesti osaa ja ohjasivat energiankulutustaan.

Norra Djurgården, huippumoderni asuinalue Tukholmassa.

TEKSTI: Svenolof Karlsson