Olkiluodon kolme reaktoria Rauman vesitornista nähtyinä.
Wikipedia

55 ydinreaktoria tulossa Eurooppaan

Pelkästään Eurooppaan on tulossa 55 uutta ydinreaktoria, ilmenee World Nuclear Association -järjestön maaraporteista.

Ydinvoimaan kielteisesti suhtautuvan kuvan muodostavat etenkin Saksa ja sen länsi- ja etelänaapurit: Sveitsi, Belgia ja Hollanti (joissa on käytössä yhteensä 12 reaktoria) sekä pohjoisessa virallinen Ruotsi (käytössä 6 kaikkiaan 12 reaktorista).

Kaikki ne ovat poliittisten päätösten seurauksena ilmoittaneet luopuvansa tulevaisuudessa ydinvoimasta. Saksalla voidaan olettaa olevan edessään suurin haaste, koska sen kuusi jäljellä olevaa reaktoria on suljettava viimeistään vuoden 2022 lopussa, ja tämä samaan aikaan kun myös hiilivoima ajetaan alas viimeistään vuonna 2038.

Naapurimaa Ranska toimii päinvastoin, sillä siellä on 56 reaktoria toiminnassa ja 70 % sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Ranska on ilmoittanut tavoitteekseen olla jatkossakin johtava ydinvoimavaltio.

Samaan suuntaan liikkuu Iso-Britannia, jossa ydinvoimaa on jo pitkään kuvattu vihreänä energiana. Nykyinen vuosituotanto on 60 TWh:n tasoa, mutta ydinvoimakapasiteetti aiotaan ilmoitusten mukaan nostaa 100–160 TWh:iin vuoteen 2050 mennessä.

Liki koko tämä kapasiteetti aiotaan saavuttaa suurilla uusilla ydinvoimaloilla, joita Ison-Britannian valtio tukee avokätisesti.

 

Euroopan itäosissakin suhtaudutaan myönteisesti ydinvoimaan. Esimerkiksi hiilivoimamaa Puola suunnittelee kuutta isoa kevytvesireaktoria saatuaan sovittua EU:n kanssa, että maa voi saada 14 miljardia euroa EU:n ns. oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Sillä taataan kaikille hiilivoimaloista työnsä menettäville elinikäinen palkka.

Puolan eteläpuolisilla ydinvoimavaltioilla Tšekillä (6 reaktoria), Slovakialla (4), Unkarilla (4), Bulgarialla (2), Romanialla (2) ja Slovenialla (1) on nykyään käytössä yhteensä 19 reaktoria. Niissä kaikissa on Sloveniaa lukuun ottamatta rakenteilla tai suunnitteilla uusia reaktoreita.

Venäjällä on käytössä 31 reaktoria pelkästään maan Euroopan-puoleisessa osassa. Kahdeksan eri rakennus- ja suunnitteluvaiheissa olevaa reaktoria aiotaan ottaa käyttöön 2020-luvulla, kuusi 2030-luvulla ja kolme ilman tarkemmin määriteltyä aikaa.

Valko-Venäjä otti käyttöön ensimmäisen reaktorinsa viime vuoden marraskuussa ja toisen rakentaminen on pitkällä. Ukrainalla on käytössä 15 reaktoria eikä uusia ole nyt suunnitelmissa. Turkissa on rakenteilla neljä ensimmäistä reaktoria, ja ne otetaan käyttöön 2020-luvulla.

Euroopassa on nyt käytössä kaikkiaan 166 reaktoria ja 55 on rakenteilla tai aktiivisesti suunnitteilla. Kuten tiedetään, Suomessa on käytössä neljä reaktoria ja kaksi toteuttamisvaiheessa, Olkiluoto 3 ja Hanhikivi 1.