Nykyisiin tuuli- ja aurinkovoimaratkaisuihin vaaditaan monia harvinaisia maametalleja, esim. neodyymia, terbiumia, yttriumia, dysprosiumia, europiumia, ceriumia ja lantaania. Myös muita metalleja, esim. indiumia ja telluuria, tarvitaan. Simon Davidsson esittelee väitöskirjassaan mm. tämän USA:n energiaministeriön laatiman taulukon, jossa kuvataan eri alkuaineiden ehtymisen riskitasoja uusiutuvan energian teollisuudessa jo lyhyellä aikavälillä.

Uusiutuva ei aina kestävää

Uusiutuva energiatekniikka ei aina ole kestävää. Laajamittainen aurinkokennojen ja tuulivoimaloiden rakentaminen merkitsee laajamittaista, ei-uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä, totesi Simon Davidsson tuoreessa väitöskirjassaan Uppsalan yliopistossa.

”Aurinko- ja tuulienergian käyttö lisääntyy hyvin nopeasti. Mutta vaikka itse energia on uusiutuvaa, jokainen aurinkopaneeli ja tuulivoimala valmistetaan suureksi osaksi ei-uusiutuvista raaka-aineista. Lisäksi näiden energiatekniikoiden käyttöikä on rajallinen”, hän sanoo.

Uusiutuvaa energiaa on ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi lisättävä nopeasti, ja laajentaminen on pitkälti tehtävä nykytekniikalla.

”Sen myötä kasvaa lukuisien materiaalien ja alkuaineiden kysyntä, ja ne voivat olla enemmän tai vähemmän harvinaisia luonnonvaroja. Niiden louhinta aiheuttaa ympäristöongelmia, useimmiten muualla maailmassa, ja monien aineiden saatavuus on tulevaisuudessa epävarmaa.”

Sekään ei ole taattua, että teollisuus pystyy tehokkaasti kierrättämään aurinkokennojen ja tuulivoimaloiden materiaaleja.

”Jotta energiajärjestelmä olisi todella kestävä, täytyy syntyä teollisuutta, joka paitsi että se pystyy tuottamaan suuria määriä uusiutuvaa energiatekniikkaa, kykenee myös pitämään järjestelmän toimivana pitkällä aikaperspektiivillä ja resurssien kannalta tehokkaasti”, Simon Davidsson toteaa Uppsalan yliopiston lehdistötiedotteessa.